Yleistietoa vedestä

Talousvesi

Sosiaali- ja terveysministeriö määrittelee asetuksissaan tarkoin talousveden laadun mikrobiologiset ja kemialliset vaatimukset. Näin taataan, että vesi on terveellistä ja turvallista.

Tuottamamme talousveden laatua valvotaan jatkuvasti. Oman käyttölaboratoriomme suorittaman laadunvalvonnan lisäksi myös terveydensuojeluviranomainen valvoo säännöllisesti veden laatua.

Tuotantolaitoksilla tehtävän valvonnan lisäksi myös verkostossa olevaa vettä tutkitaan säännöllisesti eri puolilta kaupunkia otettavista vesinäytteistä.

Alvalla on veden tuotantoa Jyväskylässä, Laukaassa ja Vaajakoskella sekä Korpilahdella, Tikkakoskella ja Vesangalla.

Alva-yhtiöt Oy on laatinut terveydensuojelulain 20 § (11.11.2016/942) mukaisen talousve­den riskinarvioinnin. Riskinarvion laadintaan ovat asiantuntijoina osallistuneet Jyväskylän kaupungin ym­päristöterveydenhuolto ja ympäristönsuojelu sekä Keski-Suomen ELY-keskus.  Ris­kinarviointi on tehty Maailman terveysjärjestön suositteleman Water Safety Plan -periaatteen mu­kaisesti. Tervey­densuo­jeluviranomainen on hyväksynyt riskinarvioinnin 20.11.2019.

Vesihuoltolaitoksen toimittamaa talousvettä valvotaan sosiaali- ja terveysministeriön talousvesiasetuksen 1352/2015 mukaisesti. Riskinarvioinnin perusteella vesilaitoksen valvontatutkimusohjelman mukai­sia valvontanäytteitä tarkastellaan uudelleen. Riskinarvion perusteella tiivistetään edelleen yh­teistyötä ja parannetaan tiedonkulkua tärkeimpien yhteistyökumppaneiden kanssa sekä lisätään yleistä tiedottamista veden turvallisuuden varmistamiseksi.

Tietoa Jyväskylän talousvedestä

Veden kovuus Jyväskylässä on 0,2–0,5 mmol/l (saksalaisen dH-asteikon mukaan 1,1–2,8), eli vesi luokitellaan pehmeäksi, eikä täällä siis tarvita ylimääräisiä aineita veden pehmennykseen. Janakka-Kaivovesi -vesilaitoksen alueella kovuus on hieman korkeampi, n. 0,6–0,7 mmol/l (3,4–4,0 dH), mutta se luokitellaan silti pehmeäksi vedeksi.

pH kertoo veden happamuudesta tai emäksisyydestä. Luonnon vesien pH on noin 6,5. Verkostoon johdettavan veden pH:ta nostetaan 8,0–8,5:een kalkilla, kalkkikivellä tai lipeällä. Luonnonvesiä korkeampi pH ehkäisee putkien korroosiota eli pidentää vesijohtoverkostomme käyttöikää.

Desinfiointi: Kaikilla tuotantolaitoksilla talousveden desinfiointi on toteutettu UV-desinfiointina. Lisäksi käytetään klooriamiinia ehkäisemään mahdollisten mikrobikasvustojen syntyminen verkostoon. Jyväskylän talousveden klooripitoisuus vaihtelee hiukan alueesta riippuen.

Verkostovesien ominaisuuksia 2023
Verkostovesien valvontatutkimusten tuloksia voi katsella myös vesi.fi-palvelun kautta.

Jätevesi

Vastuullinen, toimiva ja luontoa kunnioittava jätevesistä huolehtiminen on olennainen osa vedentuotannon kokonaisuutta.

Kotien jätevesiverkosto on tarkoitettu asumisessa muodostuville jätevesille. Teollisuudessa ja muussa tuotannollisessa toiminnassa syntyy erilaisia jätevesiä, joiden johtamisesta jätevesiverkostoon tulee sopia erikseen.

Alvan ylläpitämän jätevesiverkoston vesi puhdistetaan yhteistyökumppanimme JS-Puhdistamo Oy:n laitoksilla: johdamme Jyväskylän, Laukaan ja Uuraisten sekä useiden vesiosuuskuntien alueilla syntyvät jätevedet puhdistettavaksi Nenäinniemen jätevedenpuhdistamolle. Korpilahden kirkonkylän ja useiden alueella toimivien osuuskuntien jätevedet johdamme Korpilahden jätevedenpuhdistamolle.

Hulevesi

Hulevesiksi kutsutaan sadevesiä ja lumien sulamisvesiä, jotka johdetaan pois kaduilta, katoilta ja muilta pinnoilta. Hulevesiverkoston tehtävänä on johtaa rakennettujen alueiden sade- ja valumavedet hallitusti maastoon. Jyväskylässä hulevesien hoitamisesta vastaa nykyisin Jyväskylän kaupunki. Lisää tietoa löytyy kaupungin sivuilta.