Rasvajäte viemärissä
Kun viemäriin tulee tukos, jätevesi voi purkautua viemäristä kiinteistön sisätiloihin ja aiheuttaa vesivahingon, mikä voi vaarantaa koko liiketoiminnan. Hajuhaittojen ja tukosten lisäksi rasvajäte viemärissä houkuttelee viemärirottia aterialle. Huolehtikaa ja sopikaa, kuka esimerkiksi ravintolassa vastaa rasvanerottimen toimivuudesta ja tyhjennyksistä.
Älä laske viemäriin pientäkään rasvamäärä
• biojätteisiin: kiinteä tai hyytynyt rasva sekä pieni määrä nestemäistä, paperiin imeytettyä rasvaa
Jyväskylän seudun jätelautakunnan kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaan biojätteen keräämiseen tarkoitettuun jäteastiaan ei saa laittaa nestemäistä biojätettä. Nestemäinen biojäte tulee imeyttää sidosaineeseen ennen sen laittamista biojäteastiaan.
• sekajätteisiin: suuremmat erät nestemäistä hyytymätöntä rasvaa kuuluu laittaa suljetussa pakkauksessa sekajätteisiin
• pyyhi rasvainen paistoastia talouspaperilla ja laita paperi biojätteeseen
Tukoksen aiheuttaja vastaa kustannuksista
Korvausvastuu vahingoista on yleensä tukoksen aiheuttajalla. Omassa kiinteistössä sattuneiden vahinkojen lisäksi myös vesihuoltolaitoksen viemäriin joutunut rasva joudutaan poistamaan. Tästä koituvat kulut voivat tulla tukoksen aiheuttajan maksettavaksi.
Estä viemäritukos
• kerää ruoantähteet ja keittojen sattumat biojätteisiin
• kerää uppopaistorasvat hyötykäyttöön
• lajittele rasvajätteet oikein
Varmista, että jätevedet esikäsitellään rasvanerottimessa, jos kyseessä on
• grilli
• valmistuskeittiö, jossa valmistetaan yli 50 ruoka-annosta päivässä
• jakelukeittiö, jossa käsitellään yli 100 ruoka-annosta päivässä
Sovi kiinteistönhaltijan kanssa, kenen vastuulle kuuluu
• ravintolakiinteistön rasvanerotin ja sen oikea mitoitus
• rasvanerottimen säännöllinen huolto ja tyhjennykset sekä hälyttimen kunnossapito
• rasvanerottimen toiminnan tarkkailu ja hälyttimen toimivuuden testaaminen
Jos viemäritukos yllättää, toimi näin
• lopeta veden käyttö, kun viemäri ei vedä
• imukupilla voi selvittää pienet tukokset
• isommissa tukoksissa ota yhteyttä huoltoyhtiöön tai loka-autoyritykseen
Huolehdi asioista ajoissa ja pidä yhteystiedot ajan tasalla kiinteistönhaltijaan, huoltoyhtiöön ja loka-autoyritykseen.
Muista
• tyhjentää ja huoltaa rasvanerotin säännöllisesti
• puhdistaa ja testata rasvanerottimen hälytin säännöllisesti
• tarkkailla rasvanerottimen toimintaa säännöllisesti
• selvittää rasvanerottimien ja kiinteistön jäteveden tarkastuskaivojen sijainti niin, että ne löytyvät myös talvella
• tarkastaa viemäreiden toimivuus säännöllisesti
• selvittää viemäreiden korjaustarve tarvittaessa viemärikuvauksella ja kuntokartoituksella
Lisätietoja
Alvan veden ja viemäröinnin toimitusehdot
Teksti mukaellen ohjetta ”Rasvaohje ravintoloille” (10/2024), julkaisija Vesilaitosyhdistys
Kuva: Jyväskylän Seudun Puhdistamo, ilmastusaltaat. Kuvaaja Jani Wihinen.