Vain harva yritys pystyy toimimaan nyky-yhteiskunnassamme ilman sähköä. Se, että sähköt kuitenkin toimivat vaatii sähkön verkkopalvelu- ja myyntisopimuksen.
Oman alueen sähköverkkoyhtiötä ei voi kilpailuttaa, vaan verkkoyhtiö määräytyy asuinalueen ja siellä olevien verkonhaltijoiden mukaan. Esimerkiksi Jyväskylän kantakaupunkialueella verkkoyhtiönä toimii Alva Sähköverkko. Sähköverkkoyhtiö pitää huolen siitä, että verkko toimii parhaimmalla mahdollisella tavalla, kesät talvet.
Sähkönmyyntisopimuksen taas voi valita miltä tahansa sähkönmyyjältä. Sähkönmyyntisopimus ei ole liitoksissa sähköverkkosopimukseen, joka tulee siis aina oman alueesi verkot omistavalta sähköverkkoyhtiöltä.
Asiakkaan maksama sähkön hinta muodostuu sähköenergiasta, sähkön verkkopalvelusta sekä veroista. Sähköenergiasta maksetaan sähkönmyyntisopimuksessa sovittu hinta omalle sähkönmyyjälle. Sähkön verkkopalvelusta maksun perii verkkoyhtiö.