Tukkeutuneet jätevesiviemärit ovat aiheuttaneet ongelmia Jyväskylässä alkuvuoden aikana.  Jyväskylässä kertyi elokuun alkuun mennessä viemäritukoksia 69 kappaletta kun koko viime vuonna niitä kertyi yhteensä 68 kappaletta. Viitasaarella jätevesipumppaamo- ja -verkostotukosten määrä on pysynyt viime vuoteen nähden ennallaan. Sen sijaan ongelmia Viitasaarella aiheuttavat erityisesti hulevedet, jotka kuormittavat tarpeettomasti sekä verkostoa että jätevedenpuhdistamoa.

Jyväskylässä viemäritukoksia on alkuvuoden aikana avattu tasaisesti ympäri kaupunkia. Tiettyjä ongelmakaupunginosia ei ole todettu.  Useimmiten tukoksen juurisyyksi on todettu viemäriin lasketut elintarvikerasvat sekä erilaiset viemäriin kuulumattomat tavarat. Esimerkiksi alkuvuodesta Jyväskylässä sattuneessa ylivuototapauksessa tukoksen aiheuttivat viemäristä löytyneet miesten alushousut, minkä vuoksi viemäri tulvi ja pienkerrostalon kellariin nousi jätevettä.

Hulevesistä ongelmaa Viitasaarella ja Jyväskylässä

Viitasaarella tukoksia ovat tänä vuonna aiheuttaneet mm. jätevedenpumppaamoille päätyneet rätit, hammasharja sekä fortuna-pelin kuulat. Näin kesäaikaan ja keväisin suurempi ongelma Viitasaarella aiheutuu kuitenkin viemäriin päätyvistä sadevesistä, jotka kuormittavat jätevedenpuhdistamoa. Sama ilmiö näkyy myös Jyväskylän puhdistamolla Nenäinniemessä. Rankkasateiden aikaan ongelmat lisäävät myös ohijuoksutusriskiä.  Alva valmistelee sekaviemäröidyille kiinteistöille erillistä maksua, joka ohjaisi kiinteistöjen omistajia eriyttämään hulevedet jätevesistä omilla kiinteistöillään.

Jätevesiylivuodot kuormittavat ympäristöä

Jyväskylässä Tikan uimarannalle asetettiin kesäkuussa muutamia päiviä kestänyt uimakieltosuositus jäteveden runkokaivon ylivuodon takia. Tukoksen aiheuttajaksi todettiin viemäriin kertynyt rasva.

Jätevesiverkosto on tarkoitettu asumisessa muodostuville jätevesille. Viemärit eivät ole roskia varten, eikä niihin saa laskea mitään ylimääräistä nestettä tai tavaraa. Kaikki rasvat, roskat ja jätteet sekä muut viemäriin kuulumattomat asiat aiheuttavat toimintahäiriöitä ja pahimmillaan jätevesipumppujen tukkeutumisia, mistä koituu ongelmia kiinteistölle – tai ympäristölle, kuten Tikan uimarannan tapauksen kohdalla kävi.  Erityisesti elintarvikerasvat, kuten esimerkiksi kinkun paistorasva, kalan rasva sekä elintarvikesäilykkeiden rasvat tukkivat viemärin helposti. Lämmin rasva on juoksevaa, mutta jäähtyessään se kovettuu viemärin seinämiin.

Katso, mitä viemäriin kaadat ja pyttyyn heität

Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että pyttyyn laitetaan vain ihmisen jätöksiä sekä wc-paperia. Lemmikkien kuivikkeet, tupakan tumpit, vanupuikot, vaipat ja kuituliinat kuuluvat sekajätteisiin. Ruoan tähteille oikea osoite on biojäteastia.

Oikein toimimalla vältetään viemäreiden ja jätevesipumppaamoiden tukkeutumiset, pahanhajuiset seuraukset sekä kallis lasku.

Kuva: Jätevettä kellaritilassa
Kuva: Tukoksen syy

Lisätietoja

Alva-yhtiöt Oy, käyttöpäällikkö Antero Kuitunen, p. 0503100152

Alva Viitasaari Vesi Oy, käyttöpäällikkö Petri Kela p. 0408466794