Yleisin syy kodin viemäritukoksiin on rasvatukos. Kinkkurasvaa tai muutakaan jouluruokien valmistuksessa syntynyttä rasvaa ei saa kaataa viemäriin, jotta putket eivät tukkeudu. Pahimmillaan viemäriin tai vessanpönttöön kaadettu rasva voi aiheuttaa omaan kotiin viemäritukoksen ja vesivahingon.
Uunista tullessaan kinkkurasva on juoksevaa, mutta jäähtyessään se kovettuu. Viemärissä rasva jää kiinni seinämiin ja kerää itseensä vessapaperin lisäksi muuta roskaa. Lisäksi rasva houkuttelee rottia. Ajan kuluessa rasva tekee viemäriin tukoksen. Pahimmillaan rasva on puhdistettava putkistosta pois.
WC-pyttykään ei ole elintarvikerasvan hävittämiseen oikea osoite. Jos lattiakaivon ja WC-pytyn vedenpinta nousee usein, se voi varoittaa tulevasta putkitukoksesta.
Haisevan sotkun ja siitä seuraavan ison laskun voi välttää helposti, kun jouluna kierrättää kinkku- tai kalarasvan jäähtyneenä ja hyytyneenä kartonkisessa törpössä oman kodin biojäteastiassa.
Mustankorkea ohjeistaa:
Jähmettyneen kinkun rasvan voi kierrättää biojätteeseen. Pakkaa nestemäinen rasva esimerkiksi kartonkiseen maitotölkkiin, sulje huolellisesti ja hävitä biojätteenä. Voit imeyttää myös vähäisen määrän nestemäistä rasvaa esimerkiksi talouspaperiin ja laittaa biojätteeseen.
Jokainen törpöllinen kinkkurasvaa muuttuu Mustankorkean biokaasulaitoksella noin kymmeneksi kilometriksi ympäristöystävällistä biokaasuautoilua.