Alvan asiakkaiden tyytyväisyys yhtiön toimintaa kohtaan on noussut merkittävästi vuoden 2024 EPSI Rating -asiakastutkimuksessa. Sekä kuluttaja- että yritysasiakkaiden tyytyväisyys ja luottamus Alvan kaukolämpöön ja Alvan sähkönsiirtoon ovat vahvistuneet monilla osa-alueilla. EPSI Rating on riippumaton asiakastyytyväisyyttä mittaava tutkimus, joka vertailee yritysten ja toimialojen suoriutumista.
Merkittäviä parannuksia kaukolämmön asiakastyytyväisyydessä ja luottamuksessa
Kuluttaja-asiakkaiden osalta tyytyväisyys Alvan kaukolämpöön on kasvanut 11,2 prosenttia ja luottamus 12,5 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Positiivista kehitystä nähtiin erityisesti asiakasuskollisuudessa, tuotelaadussa ja palvelun laadussa. Näillä osa-alueilla Alva sijoittuu myös toimialan keskiarvon yläpuolelle, mikä korostaa yhtiön sitoutumista asiakkaiden odotusten täyttämiseen.
Yritysasiakkaiden tyytyväisyys kaukolämpöön on puolestaan kasvanut 5,6 prosenttia. Alva sijoittuu toimialavertailussa keskimääräistä korkeammalle erityisesti palvelun laadussa, kestävyydessä ja vastuullisuudessa sekä asiakasuskollisuudessa.
-Alvan kaukolämmön palvelut vastaavat entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Tämä kehitys on erittäin suotuisaa ja toivottua, ja se kannustaa meitä jatkamaan työtä asiakaskokemuksen parantamiseksi entisestään, Alvan myynnistä ja markkinoinnista vastaava Mirva Pietilä kertoo.
Sähköverkon tuotteiden laatu ja asiakastyytyväisyys vahvoilla
Alvan sähkönsiirron kuluttaja-asiakkaat olivat tutkimuksessa mukana ensimmäistä kertaa ja tulokset olivat varsin hyvät. Kuluttaja-asiakkaiden luottamus ja asiakastyytyväisyys Alva Sähköverkon toimintaan olivat huomattavasti toimialan keskiarvoa korkeammalla.
Myös yritysasiakkaiden tyytyväisyys Alvan sähkönsiirtopalveluihin on parantunut merkittävästi, 14,6 %, edelliseen, vuonna 2022 tehtyyn mittaukseen verrattuna. Toimialan keskiarvoon verrattuna Alvan yritysasiakkaat antavat Alvalle hyviä tuloksia mm. asiakasviestinnässä sekä asiakasuskollisuudessa.
Kohti yhä parempaa asiakaskokemusta
EPSI Rating -tutkimuksen mukaan Alva on oikealla tiellä palveluiden kehityksessä. Asiakastyytyväisyys ja luottamus ovat kasvaneet, mikä osoittaa, että asiakkaiden tarpeet on huomioitu.
– On tietysti hienoa, että tulokset paranivat kauttaaltaan. Lisäksi olen erittäin tyytyväinen, että kaikkien asiakasryhmien kestävyysindeksissä meidät arvioitiin hyvin vastuulliseksi toimijaksi toimialan keskiarvoon nähden, Pietilä jatkaa.
Vaikka tulokset ovat positiivisia, kehityskohteitakin löytyi. Digitaalisten palveluiden toimivuutta ja reklamaatioiden käsittelyä sekä laskutuksen selkeyttä on tarpeen parantaa, jotta asiakaskokemus olisi mahdollisimman sujuva ja vastaisi asiakkaiden odotuksia vielä paremmin.
EPSI Ratingin tiedotteet:
Miten tyytyväisiä suomalaiset ovat kaukolämpöyhtiöihin
Miten tyytyväisiä suomalaiset ovat sähkönsiirtoyhtiöihin