Alva Sähköverkko saneeraa 1960-luvulta peräisin olevaa keski- ja pienjänniteverkkoa Vapaudenkadulla. Vanha keskijännitekaapelointi on käyttöikänsä päässä.  

Työt käynnistyvät elokuun lopulla, viikon 35 puolivälissä, Vanhan Pappilan kohdalta ja jatkuvat siitä aina Olutryvinkujalle saakka. Saneerattava alue on noin 100 metriä kerrallaan. Liikennöitävät alueet päällystetään useassa erässä töiden edetessä kohti Olutryvinkujaa.

Kartta

Rakennustyöt haittaavat liikennettä alueella. Kevyen liikenteen väylä on käytettävissä, mutta työalueen kohdalla suosittelemme kulkemiseen Vapaudenkadun vastakkaisen puolen kevyen liikenteen väylää. Töitä voidaan joutua suorittamaan myös yöaikaan.

Työmaa-alueen läheisyydessä liikkuvia pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta, sillä alueella liikkuu raskaita ajoneuvoja ja työkoneita.

Työt valmistuvat viikon 40 loppuun mennessä.

Pahoittelemme työmaasta aiheutuvaa liikenne- ja meluhaittaa.

 

Lisätietoja

Urakoitsija:
Sähkö Via Oy, Mikko Ahokas, p. 040 702 1393

Rakennuttaja:
Alva-yhtiöt Oy, Jarmo Jäntti, p. 050 344 5457 (ark. 8–16)

sekä iltaisin ja viikonloppuisin Alvan käyttökeskus p. 014 366 4040