Alva-yhtiöt Oy aloittaa alussa vesi- ja jätevesiviemäriverkoston saneeraustyöt Jyväskylän Kortepohjan alueella yhteistyössä Maansiirto Harry Mäkelä Oy:n kanssa. Saneeraustyöt alkavat vuoden 2024 alussa ja jatkuvat vaiheittain syyskuulle saakka.

Saneeraustyöt tapahtuvat pääasiassa katualueilla. Työt suoritetaan pääosin kaivamattomia menetelmiä käyttäen, mikä tarkoittaa jätevesiviemäreiden ja kaivojen sukittamista sekä vesijohdon pitkäsujutusta. Aluetta ei tarvitse kaivaa kokonaan auki, vaan alueella tehdään vaihekohtaisesti kaivantoja, joista sujutustöitä suoritetaan. Myös kiinteistöjen tonttijohtojen liittymiskohdat uusitaan urakan aikana tonttien rajalle. Kaivantoja tehdään siis pääasiassa katujen risteysalueilla ja paikoissa, joissa kiinteistöjen tonttijohdot kulkevat. Urakoitsija liittää tontin rajalla tonttijohdon kiinteistön johtoon.

Alueelle rakennetaan myös vaiheittain väliaikainen vesiputki, jonka avulla vedenjakelu pysyy käytettävissä saneeraustöiden aikana .

Kortepohjan aluesaneeraus tehdään seuraavilla katualueilla: Emännäntie, Haukanniemenpolku, Takalankuja, Torpanperä, Torpankuja, Tilustie ja Sananiekantie. Töitä tehdään myös osittain Kartanonkujalla ja Taitoniekantiellä.

Saneeraustyömaan aikataulu

Alueella on tehty joulukuussa 2023 jätekaivojen kansistojen vaihtoja. Saneerausurakka on jaettu neljään eri vaiheeseen:

Vaihe 1: Haukaniemenpolku, Takalankuja ja Emännäntie viikot 2-11
Vaihe 2: Torpankuja,Torpanperä ja Emännäntie viikot 12-19
Vaihe 3: Isännäntie ja Kartanonkuja viikot 20-27
Vaihe 4: Tilustie, Taitoniekantie, Emännäntie, Sananiekantie viikot 31-38

Työvaiheet ovat näkyvissä karttakuvassa. Työmaalla pidetään kesälomatauko viikoilla 28-30.

Alueen päällystystyöt pyritään suorittamaan heti kun saneeraustyö on saatu suoritettua. Jyväskylän kaupungin päällystysurakka alkaa toukokuussa.

Asfaltoinnit on jaettu kolmeen eri vaiheeseen:

Vaiheet 1-2: viikot 19-21
Vaihe 3: viikot 26-27
Vaihe 4: viikot 35-36

Aikataulut ovat alustavia ja niihin voi tulla muutoksia.

Liikennejärjestelyt

Saneeraustyön aikana alueella on poikkeavia liikennejärjestelyjä. Jokaiselle kiinteistölle järjestetään kulku tontille. Alueelle rakennetaan kiertoreittejä autoille ja kevyelle liikenteelle työn etenemisen mukaan. Opastekyltit ja liikennemerkit helpottavat kiertotien löytämistä. Mahdollisista suuremmista haitoista tiedotetaan asukkaita erikseen. Työmaa-alueen läheisyydessä liikkuvia pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta, sillä alueella liikkuu raskaita ajoneuvoja ja työkoneita.

Mahdolliset vesikatkot

Sovituista vesikatkoista urakoitsija tiedottaa Alvan ohjeistuksen mukaisesti 48 tuntia ennen suunniteltua vesikatkoa laputtamalla tiedon joko postilaatikkoon tai taloyhtiön ulko-oveen. Tiedote jaetaan myös isännöitsijöille ja huoltoyhtiölle, jotka voivat tiedotetta tarvittaessa jakaa asuntoihin. Ajankohtaiset tiedot vesikatkoista saa Alvan nettisivuilta.

Vedenjakelun alkaessa uudelleen verkostosta voi irrota sakkaa tai ilmaa, jotka saattavat samentaa vettä. Epätavallisen väristä, tuoksuista tai makuista vettä ei tule käyttää talousvetenä. Yleensä vesi kirkastuu juoksuttamalla (noin 10–15 min).
Lue lisää: Veden häiriötilanteet

Lisätiedot

Pääurakoitsija vastaa mahdollisiin työn suorittamiseen, liikennejärjestelyihin tai aikatauluihin liittyviin tiedusteluihin:

Maansiirto Harry Mäkelä Oy
Mikko Kaski, työnjohtaja, p. 050 4088972
Sami Laakko, projektipäällikkö, p. 040 5603795

Alva-yhtiöt Oy toimii urakan tilaajana ja mahdolliset yhteydenotot Alvalle toivotaan asiakaspalvelun kautta:

Asiakaspalvelu p. 014 366 4010 / ark. 8–17
asiakaspalvelu@alva.fi

Vesirikkotapaukset ja muut huomiot verkon toiminnasta:
Alva Valvomo/käyttökeskus p. 014 366 4040 / 24/7h