Jyväskyläläinen Tanhuantien taloyhtiö on äskettäin tehnyt merkittävän päätöksen koskien lämmitysjärjestelmänsä tulevaisuutta. Taloyhtiö halusi selvittää, onko järkevämpää vaihtaa nykyinen kaukolämpöjärjestelmä maalämpöön vai jatkaa nykyisen järjestelmän käyttöä. Päätös perustui huolelliseen tutkimukseen ja energiaselvitykseen, joissa tarkasteltiin eri vaihtoehtojen etuja ja haasteita.
Tanhuantien taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Hannu Pekkanen kertoo, että ajatus lämmitysjärjestelmän vaihtamisesta heräsi, kun vuonna 1999 valmistuneen talon lämmönvaihtimen käyttöikä alkoi lähestyä loppuaan. Tässä yhteydessä haluttiin selvittää, mikä lämmitysmuoto palvelisi taloyhtiötä jatkossa parhaiten.
– Oli tärkeää löytää ratkaisu, joka olisi sekä taloudellisesti järkevä että ympäristöystävällinen, Pekkanen korostaa.
Syksyllä 2022 taloyhtiö aloitti kattavan tutkimuksen eri vaihtoehdoista ja palkkasi Talokeskuksen tekemään energiaselvityksen sekä laskelmat eri vaihtoehtojen välisistä eroista.
– Halusimme selvittää, olisivatko ARA-avustukset kohdallamme mahdolliset ja sitä varten tarvittiin sertifioidun toimijan laskelmat suunnitellun säästön suuruudesta.
Talokeskuksen tekemässä selvityksessä vertailtiin nykyistä kaukolämpöjärjestelmää, maalämpöjärjestelmää aurinkopaneeleilla ja lisäksi keittiön lämmön talteenottoa. Selvitys tehtiin kolmella eri skenaariolla, joissa vertailtiin sähkön ja kaukolämmön hintojen nousua eriasteisesti vuosittain.
Selvityksen lopputuloksena kävi ilmi, että kaukolämpöjärjestelmän säilyttäminen oli järkevin vaihtoehto. Maalämpö aurinkosähköllä olisi tutkimusten valossa ollut hieman ympäristöystävällisempi vaihtoehto, mutta investointien takaisinmaksuaika olisi venynyt vähintään 17–19 vuoteen – joissakin skenaarioissa maksuaika olisi ollut yli 30 vuotta. Tämä ei olisi ollut taloudellisesti kannattavaa, eikä energiansäästö olisi ollut riittävän suuri ARA-avustuksen saamiseen.
– Päätös tehtiin huolellisen harkinnan jälkeen. Sähkön ja kaukolämmön hintojen kehitys on epävarmaa, mutta nykyisten skenaarioiden mukaan kaukolämpö säilyy järkevimpänä ratkaisuna.
Pekkasen mukaan tämä päätös osoittaa, kuinka tärkeää on tehdä perusteellinen selvitys ennen suurten investointien tekemistä. Lämmitysjärjestelmän vaihto on monimutkainen prosessi, joka vaikuttaa taloyhtiön talouteen ja ympäristöön pitkällä aikavälillä.
– Jossain toisessa kohteessa siirtyminen maalämpöön saattaa olla järkevää. Tanhuantien taloyhtiö on tehnyt harkitun päätöksen, joka perustuu taloudellisiin ja ympäristöllisiin realiteetteihin, Pekkanen kiteyttää.