Kesän 2023 Alvan EHSQ-tiimissä työskennellyt Henna Jalava bloggasi kokemuksistaan.

Aloitin energia- ja ympäristötekniikan insinööriopinnot JAMK:ssa syksyllä 2021. Olen alanvaihtaja, niinpä viimeisin työtodistukseni kertoo 15 vuoden reissusta Keski-Suomen keskussairaalan (nyk. sairaala Novan) leikkausosastolla anestesiahoitajana. Hyppy tekniikan maailmaan ei luulisi sisältävän liialti yhtäläisyyksiä entiseen alaani, mutta ilokseni huomasin tiettyjen työnteon kulmakivien löytyvän eritoten täältä, Alvan EHSQ-tiimistä. Tinkimätön turvallisuusasenne ja poikkeamatilanteiden ennakointi kuuluivat perustavasti työnteon pelisääntöihin leikkaussalissakin.

Viimeinen työvuoro sairaalan leikkaussalissa ennen opintovapaata kesällä 2021

Kuinka päädyin Alvalle kesätöihin?

Alvan sivuilla loppuvuodesta 2022 julkaistu EHSQ-tiimin kesätyöilmoitus ei liikaa raottanut tulevan kesätyöntekijän toimenkuvaa. Hain paikkaa siitä huolimatta, koska sisältöön kuului ”E” environment eli ympäristö. Alkukeväästä olin yhteydessä EHSQ-tiimin päällikköön Tommy Seiloseen, joka kertoi lisää tehtävästä. Kävi ilmi, että työ olisi pääosin ISO 14 001 -ympäristöjärjestelmäprojektia sekä yhtiön hiilijalanjäljen laskentaa Alvan ympäristöasiantuntijan Sallamari Piispasen matkassa. Mielessäni kävi heti, että olisipa nyt tähdet kohdillaan ja tästä tulisi minun ensi kesäni sijoitus. Nyt naputtelen blogia siitä mitä toivoin ja ihmettelen vieläkin, miten monipuoliset eväät tämä kesätyö on minulle tarjonnut.

Perehdytystä

Kesätyöt alkoivat heti toukokuun alussa Alvan Kankaan toimistolla, jota voi kutsua vähintäänkin viihtyisäksi. Alkupäivinä sain Tommylta ja Sallamarilta kattavan perehdytyksen Alva-konsernin yhtiörakenteesta ja toiminnoista. Lisäksi kävin useita perehdytysmateriaaleja läpi itsenäisesti, paljon heti harjoittelun alussa ja viimeisimpiä vielä heinäkuun kuhjeessa. Osa perehdytysmateriaaleista oli tehty visuaalisesti kivalla Apprix-ohjelmalla, jolla saa tehtyä toiminnallisia ja interaktiivisia materiaaleja. Nyt ympyrä sulkeutuu näissä hienosti hoidetuissa perehdytysasioissa siihen, että työstän tällä hetkellä, harjoitteluni viimeisillä viikoilla, EHSQ-tiimin perehdytysmateriaaleista omaa Apprix-kokonaisuutta.

Kankaan työkahvila

Kesätyöntekijän alkumetreihin Alvalla kuuluu asianmukaiset työkamppeet, jotka kävimme Sallamarin kanssa hankkimassa päästöttömästi ja lähes äänettömästi paikalliselta yhteistyökumppanilta. Hurautimme siis Alvan sähköautolla Etran parkkipaikalle, missä sujautin jalkaani elämäni ensimmäistä kertaa turvakengät. Työkamppeet tulivat tarpeeseen, sillä vaikka pääsääntöisesti astelin Kankaan avokonttorin kokolattiamatolla, kuului kesääni myös käyntejä maastossa verkoilla, voimalaitoksilla ja vedentuotannon kohteissa.

Varusteet kuntoon ennen työntekoa

Ympäristöoppi

Kouluopinnoissa en ole vielä haalinut syväosaamista ympäristöpuolelta, mutta onneksi ympäristöjohtamiseen voi sukeltaa tulevissa opinnoissa. Alvan ympäristökoulutuksen, projektijäsenyyden ja yrityksen hiilijalanjälkilaskennan myötä koen, että olen saanut tukevan pohjustuksen aiheista, joihin olen opinnoissa vasta siirtymässä. Ympäristökoulutuksen pääteemoja olivat jätehuolto ja kiertotalous, ISO 14 001 ympäristö- ja ETJ+ energiatehokkuusjärjestelmän tarkoitus ja tavoitteet sekä toimintaohjeistus öljyvuodon sattuessa. Projektin jäsenenä vastuualueitani olivat sidosryhmien tunnistaminen, ympäristö- ja energianäkökohtien laatiminen sekä toiminnan raportoitavien velvollisuuksien ja työohjeiden kartoittaminen. Näiden Sallamarin antamien työtehtävien kautta olen perustanut käsitystä ympäristön ja yritystoiminnan välisestä yhteydestä. Kesän mieluisimpia tehtäviä olivat pienen hiilijalanjälkilaskurin tekeminen Alvan yhteistyökumppanille, ympäristö- ja energianäkökohtien laatiminen jätevedenpuhdistamolle sekä hiilijalanjälkiraportin päivittäminen. Hiilijalanjälkilaskennan myötä Excel-osaamiseni syventyi ja näppärin uusi tuttavuus oli Pivot-taulukoiden hyödyntäminen tulosten esittämisessä.

Kenttätyö toi mahtavaa vaihtelua toimistopäiviin. Teimme mm. turvallisuuskierroksen Keljonlahden voimalaitoksella. Tällöin pääsin yhdistämään ympäristökoulutuksen oppeja käytäntöön. Turvallisuuskierroksella keskityttiin ennakoiviin toimenpiteisiin ja havainnoitiin ympäristön näkökulmasta eritoten kemikaalien oikeaoppista varastointia ja käyttöä sekä jätteiden kierrätyksen toteutumista. Kierroksen jälkeen tein havainto- ja turvallisuuskierrosilmoituksen havaintokeskukseen. Yksi kesän tärkeä oppi oli, että energiatehokkuus nivoutuu ympäristöjärjestelmään luontevana osana, sillä kaikki parannukset, joita energiatehokkuudella saavutetaan, säästävät resursseja ja pienentävät ympäristön kuormitusta. Tästä syystä Alvallakin on ETJ+ energiatehokkuusjärjestelmä integroituna ISO 14 001 -ympäristöjärjestelmään.

EHSQ-tiimin kesäkokoonpano lähdössä turvallisuuskierrokselle Keljonlahden voimalaitoksella. Samuli Mäkinen, Sallamari Piispanen, Henna Jalava, Tommy Seilonen ja Simo Hakonen

Turvallisuus ensin

Alvan turvallisuus- ja laatupäällikkö Simo Hakonen toimi esihenkilönäni Sallamarin ja Tommyn lähtiessä kesälomille. Simo on verkkojen turvallisuuden asiantuntija ja hän perehdytti kattavan kokemuksensa turvin minulle kesän aikana melkoisen määrän tietoa kaukolämpö- ja kaukokylmäverkoista, lämpö- ja voimalaitoksista sekä työturvallisuudesta ja sen kehittämisestä yleensä. Kiertoajelut verkkojen ja voimalaitosten eri kohteissa voittivat etä- ja lähiopetuksen mennen, tullen ja palatessa.

Simon kaikotessa kesälaitumille oli lähin esihenkilöni turvallisuuspäällikkö Samuli Mäkinen. Samuli on voimalaitosten turvallisuuden asiantuntija, ja hänen kanssaan kiersimme lämpölaitoksia ja hän perehdytti minua mm. voimalaitosten prosesseihin, öljyntorjuntavalmiuteen ja pelastussuunnitelmiin. Työturvallisuus, sen mittarit ja niihin reagointi kertovat paljon toiminnan laadusta. Turvallisuuspäälliköiden antamilla eväillä osaan jatkossa silmäillä yritystoimintaa myös tältä kantilta.

Mitä jäi käteen?

Alvan kesätöissä sain aivan uudenlaisen käsityksen Jyväskylän kriittiseen infraan eli veteen, sähköön ja lämpöön liittyvästä työstä, verkkojen rakenteiden määrästä sekä voimalaitosten toiminnasta. Ymmärrän nyt myös sen, miten poikkileikkaava ja tärkeä rooli EHSQ-tiimillä on vahvistaa Alvan toimintojen ja ympäristön turvallisuutta.

Tuttu näkymä työpisteeltä, Alvan Kankaan toimistolta

Erityismaininta lopuksi siitä, että sain Sallamarilta kesän aikana täsmällistä vertaistukea alanvaihtoa ajatellen, koska hänkin on lähtöisin hoitoalalta. Kiitos Sallamarille myös luottamuksesta, että sain työstää isompiakin kokonaisuuksia, jotka antoivat oppia ja ymmärrystä asioiden yhteyksistä toisiinsa.

Kiitos kaikille mukaville alvalaisille tästä kesästä, eritoten EHSQ-tiimille. Kesä jää mieleeni oppimiskokemuksena vailla vertaa!