Moikka kaikille!

Pitkästä aikaa olen taas blogin parissa ja on kiva päästä kertomaan teille jälleen ajatuksistani. Tällä kertaa teemana on kestävät valinnat ja ekologisuus, sillä yhteistyökumppanini Alva haastoi minut miettimään omaa kestävyyden tiekarttaani. Alva itse kulkee päämäärätietoisesti kohti hiilineutraaliutta ja kestävyyttä. Niiden tavoitteiden takana on myös itse yhteistyökumppanina helppo seisoa ylpeänä!

Miten ekologisuus sitten näkyy omassa arjessani?

Kotimaiset tuotteet

Pyrin mahdollisuuksien mukaan kuluttamaan kotimaisia tuotteita kaikessa. Kotimaisten ruokatuotteiden suosiminen on mielestäni helppo tapa toimia vastuullisesti, sillä meistä jokainen kuluttaa ruokaa päivittäin. Kotimaisen ruoan tuotantoketju on tunnettu eikä ruokaa tarvitse myöskään kuljettaa pitkiä matkoja. Lisäksi kotimaisten ruoan sekä muiden hyödykkeiden tuottajat tunnetaan ja niiden turvallisuuteen, puhtauteen ja laatuun voidaan luottaa.

Kotimaisten tuotteiden kuluttamisessa isossa roolissa on myös sen työllistävä vaikutus juuri Suomessa.

Kierrätys

Kierrätän nykyään oikeastaan kaiken. En voi uskoa, että vielä jokin vuosi takaisin en kierrättänyt edes biojätettä! Onneksi olen mennyt tässä valtavan harppauksen eteenpäin, sillä kierrätän nykyään biojätteen lisäksi myös tietenkin paperin, kartongin, lasit, metallin sekä muovit. Tämä on mielestäni myös äärimmäisen helppo tapa toimia ympäristön hyväksi, sillä myös muovinkeräyspisteitä alkaa olemaan jo monissa paikoissa. Jotkut pakkaukset, kuten lasipurkit, pyrin toki uusiokäyttämään, jos keksin niille hyvän käyttötarkoituksen.

Jätteen kierrätyksen lisäksi kierrätän myös kaiken kulutustavaran. Kaikki käyttämättömäksi jäänyt lähtee ensisijaisesti eteenpäin, ei roskiin. Kirpputorit ovat helppo tapa kierrättää vaatteita ja muuta kodin tavaraa. Itse olen aktiivisesti käyttänyt esimerkiksi Tori.fi ja muita verkkokirpputoripalveluita. Kysyn myös usein lähipiiriltäni, olisiko heillä käyttöä tuotteille, joita itse en enää tarvitse ja yritän itse saada lainattua sellaista tavaraa, jota en tarvitse päivittäin.  Viimeisimpänä lainan kohteena oli tekstiilipesuri, jonka sain naapurilta lainaan.

Kaukolämpö

Muutimme 1,5 sitten minulle ensimmäiseen omistusasuntoon, jonka rakennutimme itse. Sitä kautta pääsimme vaikuttamaan myös isoihin valintoihin, kuten lämmitysratkaisuun. Lämmitysmuodoksi meille valikoitui kaukolämpö, joka on myös yksi mahdollisuus tehdä kestäviä arjen valintoja. Kaukolämpö on lämmitysmuotona myös helppo ja huoleton ratkaisu, sillä sen avulla ei kiireisen arjen keskellä tarvitse miettiä kodin lämmitystä. Kaukolämmön toimintavarmuus on myös erinomainen!

Kaukolämpö oli hyvä ratkaisu myös ekologisesta näkökulmasta. Se on paikallista tuotantoa ja yleisesti ottaen myös hyvin vähäpäästöinen lämmitysmuoto. Alva on myös kaukolämmön osalta edelläkävijä ja tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi kokonaan uusiutuvan ja päästöttömän Vihreä Lämpö-tuotteen, joka on tuotettu täysin oman maakunnan biopolttoaineilla (puupolttoaine ja Mustankorkean biokaasu).

Meille kaukolämpö oli siis kaikin tavoin helppo ja selkeä valinta monesta eri näkökulmasta katsottuna!

Harkinta

Aina kun kulutat, harkitse. Tarvitsenko todella tätä tuotetta? Voinko lainata sen jostain tai vaikka löytää käytettynä?

Olen itse monesti huomannut, että tämän pohdinnan seurauksena on tullut jätettyä tavaraa ostamatta. Siitä kiittää luonto ja mieli – olen nimittäin ainakin itse tullut siihen tulokseen, että mitä vähemmän tavaraa kotona, sitä seesteisempi mieli.

Tässä muutamat täsmäpointit omasta elämästäni. Totta kai teen paljon muitakin pieniä valintoja. Pyrin käyttämään kangaskasseja, ostamaan luomua, kierrättämään pullot, toimimaan itse esimerkkinä muille ja tekemään yhteistyötä yritysten kanssa, jotka jakavat samat vastuulliset periaatteet, kuten juuri Alva. Ja onhan meillä myös eristeenä kodissamme ekovillaa!

Mielestäni tärkeää on se, että jokainen tiedostaa omat valintansa. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, sillä jo pienet askeleet eteenpäin tekevät isoa muutosta. Rohkaisen siis kaikkia muitakin pohtimaan tätä teemaa omalla kohdallaan!

Mukavaa kesää kaikille!

-Nooralotta