Soihtu siirtyi käyttämään Alvan Vihreää lämpöä tammikuussa 2021. Vihreään lämpöön siirtyminen oli luonnollinen osa Soihdun tavoitetta kohti ilmastoystävällisempää asumista.

– Teimme ilmastokestävyyden tiekarttaa ja määrittelimme tavoitteita sen pohjalta. Laskimme jatkuvan toiminnan hiilikuorman ja lähdimme kartoittamaan erilaisia keinoja pyrkiä vihreämpään suuntaan. Vihreä lämpö sopii hyvin meidän tavoitteisiimme, Soihdun kiinteistöjohtaja Kimmo Moilanen kertoo.

Soihtu kattaa kaiken Jyväskylän ylioppilaskunnan (JYY) liiketoiminnan. Soihdun pääliiketoimintaa on ylläpitää, hallinnoida ja vuokrata Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan omistamia opiskelija-asuntoja ja tuottaa asukkaiden arkea helpottavia palveluita. Soihdulla on 1620 asuntoa, joissa on 2150 asukaspaikkaa. Normilämmön vaihtaminen Vihreään lämpöön oli helppo ja edullinen keino vähentää asumisen hiilipäästöjä.

Kortepohjan ylioppilaskylä lämpiää nyt myös Alvan Vihreällä lämmöllä. (Kuva: Jenna Pigg.)

– Siirtymävaihe oli jouheva, kaikki meni hyvin. Meillehän muutos ei juurikaan näkynyt, samalla tavalla meillä virtaa lämmin vesi putkissa kuin ennenkin. Kustannusten nousu on hyvin maltillinen, muutamia tuhansia euroja vuodessa. Se on meidän mittakaavassa pieni hinta vihreämmästä lämmöstä, Moilanen sanoo.

”Ilmasto on kaikkien yhteinen asia”

Muutos on otettu ilolla vastaan myös asukkaiden keskuudessa.

– Meidän asukkaat ovat pääsääntöisesti valveutuneita ja tieto Vihreästä lämmöstä on otettu positiivisesti vastaan, Moilanen kertoo.

Alvan jatkuva kehitys ja uusien ratkaisujen etsiminen saa kiitosta. Moilanen kannustaa myös muita kiinteistönomistajia kohti ilmastoystävällisempää tulevaisuutta.

– Alvalla on hyvä ote toimintaan, he selvästi haluavat pysyä menossa mukana ja ovat valmiita miettimään myös isompia kuvioita. Tervettä kehitystyötä Alvalta. Kannustamme muitakin kiinteistönomistajia pyrkimään hiilineutraaliin suuntaan, ilmasto on kaikkien yhteinen asia.

Vihreä lämpö on täysin uusiutuvaa

Vihreä lämpö tuotetaan Rauhalahden ja Keljonlahden voimalaitoksilla ympäristöystävällisellä, maakunnallisella puupolttoaineella sekä Mustankorkean biokaasulla. Päästötön Vihreä lämpö on arvovalinta, jolla vaikutat siihen, millaista energiaa tuotetaan ja käytetään. Vihreän lämmön perusmaksu määräytyy samoin kuin tavallisessa kaukolämmössä, energiamaksu on hitusen arvokkaampi. Vihreä lämpö on Energiaviraston varmentamaa.

Kun lämmität vihreällä lämmöllä, saat käyttöösi myös Vihreän lämmön sertifikaatin.

Lisää Vihreästä lämmöstä voit lukea täältä: Uusiutuvaa ja päästötöntä lämpöä

Ota yhteyttä!

Isot kiinteistöt

Tuotepäällikkö Riku Martikainen
riku.martikainen@alva.fi p. 040 668 2657

Asiakkuuspäällikkö Teuvo Kangas
teuvo.kangas@alva.fi p. 050 590 1039

Taloyhtiöt, isännöitsijät

Myyntipäällikkö Mirva Pietilä
mirva.pietila@alva.fi p. 040 6232 815