Kiristyneet vaatimukset haastavat vesihuoltolaitoksia kehittämään ja digitalisoimaan toimintaansa. Forssan seutukuntaan kuuluva kantahämäläinen Tammela on noin 6200 asukkaan kunta, jossa vesihuollon verkkotietojärjestelmän digitalisointi tuli ajankohtaiseksi viime vuonna. Tammela hyödynsi Keski-Suomen ELY:n hallinnoiman tukirahoituksen hankkimalla verkkotietojärjestelmän palveluna Alvalta.   

Vesihuollon toiminta, käyttö ja kunnossapito perustuvat muun muassa luotettavaan verkkotietoon. Alvalla on käynnissä hanke, Digiaalto, jossa vesihuoltolaitoksilla on mahdollisuus saada tukirahoitusta vesihuollon verkkotietojen digitalisoimiseksi.   
 
Tammelalla oli vuoden 2019 budjetissa varattuna rahaa verkkotietojärjestelmän hankintaan. Tarjouksiakin kunta oli jo saanut. Keski-Suomen ELY-keskuksen jakaman tukirahoituksen merkitys oli kuitenkin ratkaisevassa roolissa.    

– Ratkaisu oli helppo, kun saimme tietoomme, että meidän oli mahdollista hankkia Keypron vesihuollon verkkotietoratkaisu, KeyAqua, palvelutoimituksena Alvan kautta. Hankintaan oli mahdollista saada myös ulkopuolista rahoitustukea, kertoo Tammelan kunnan maanrakennusmestari Heimo Tuomola, jonka vastuulla ovat kunnan yleiset alueet, kadut, puistot, uimarannat sekä vesihuolto.  

Laadukas verkkotietoaineisto mahdollistaa lisäpalvelut 

KeyAquan selainpohjainen verkkotietojärjestelmä ja Alvan ylläpitopalvelu otettiin Tammelassa käyttöön vuoden 2019 lopussa ja tammikuussa 2020 alvalaiset kouluttivat ohjelman käyttäjät kunnassa. Kunnan tietojen viemisessä järjestelmään tehtiin kehitystyötä myös Alvalla. 

– Kun asiakas hankkii ohjelman Alvan kautta, kyseessä ei ole järjestelmähankinta vaan palvelutoimitus, korostaa Alvan projektipäällikkö Merja-Teija Lehtonen. Toimitamme ja testaamme järjestelmän asiakkaalle käyttövalmiiksi asti. Vastaamme siitä, että ohjelma toimii ja annamme asiakkaalle koulutuksen. Meiltä käyttäjät saavat myös puhelintuen mahdollisiin ongelmatilanteisiin. 

Alvalta on mahdollisuus hankkia palveluna myös digitoidun verkostotiedon laadun parantamista, tekstiviestipalvelu sekä raportointityökalu vesihuollon asiantuntijoiden käyttöön. Ennen lisäpalveluhankintoja verkkotiedon tulee olla ehyttä ja ajantasaista. Esimerkiksi tekstiviesti ei tavoita asiakasta, mikäli yhteystieto on puutteellinen tai vanhentunut.   

Hyötyjä ja mobiilikäyttöä 

Digitaalisen työkalun suurin hyöty on siinä, että se helpottaa niin työn suunnittelua kuin käytön ja kunnossapidon työtä. Mobiilioptimoidussa järjestelmäversiossa päivitetty tieto on jatkuvasti vesihuoltoasiantuntijoiden saatavilla.  

Tammelalla oli aikaisemmin käytössään verkkotietojärjestelmä, jossa oli vain tietojen katselumahdollisuus. Mobiilikäyttöäkään ei entinen ohjelma mahdollistanut. Tammelalaisten tarkoitus on saada paikattua ohjelmalla myös vähentyneitä työntekijäresursseja.  

– Yritämme pärjätä pienemmällä väkimäärällä vielä muutaman vuoden eli haemme etuja myös säästöjen kautta. Nyt ainakaan ei maastoon lähtiessä tarvitse enää käydä tulostamassa karttoja kunnantalolla mukaan. Säästyy aikaa ja vaivaa, toteaa Tuomola. 

– Ajantasaiset ja helposti hyödynnettävät verkkotiedot ovat toimintavarman vesihuollon perusedellytyksiä. Verkkotietojen avulla laitokset varautuvat ylläpidon ja saneerausten lisäksi myös häiriötilanteiden ehkäisyyn. Kuntien ja pienten laitosten harvalukuiset, jopa yksinäiset, vesihuolto-osaajat ansaitsevat arvokkaassa työssään kaikki käytettävissä olevat välineet palveluiden tuottamiseen ja vesihuoltolain velvoitteiden täyttämiseen. Aina ei tule ajatelleeksi, että ajantasaiset verkkotiedot tukevat myös kuntapäättäjiä, näiden pohtiessa välttämättömyyspalvelun merkitystä osana ihmisten hyvinvointia, elinkeinopoliittisia ratkaisuja ja kunnan vetovoimaisuutta. Moniko kunta kykenee houkuttelemaan uusia toimijoita ja asukkaita toimintavarmalla vesihuollolla, Hämeen johtava vesitalousasiantuntija Timo Virola kysyy,   



Alva toteutti vuosina 2019-2022 ELY-keskuksen tukemana Vesihuollon verkkotietojen digitalisointi -hankkeen. Siinä kunnilla oli ainutkertainen mahdollisuus saada tukirahoitusta vesihuoltoverkkotietojen kuntoon laittamiseksi. Hanke on päättynyt 31.12.2022, mutta Digiaalto-asiakkaidemme tuki ja palvelut jatkuvat ennallaan.