Alva on sopinut vuoden mittaisen yhteistyösopimuksen pika-aitajuoksija Nooralotta Nezirin kanssa. Uusia yhteistyökumppaneita yhdistävät muun muassa vastuullisuus, aktiivisuus sekä avoin ja positiivinen suhtautuminen tulevaisuuteen.
– Me Alvalla tahdomme olla luomassa tulevaisuutta ja uudenlaisia energia- ja vesiratkaisuja, emmekä vain odotella, mitä alallamme ja maailmassa tapahtuu. Samaa päämäärätietoisuutta, unelmien eteen työskentelyä ja tekemisen meininkiä näemme Nooralotassa, joka positiivisena ja energisenä urheilijana sopii loistavasti puhtaan veden ja ympäristöystävällisen energian lähettilääksi, kertoo Alvan asiakkuusjohtaja Jukka Pennanen.
Olympialaisiin valmistautuvalle Nezirille Alva on tuttu jo entuudestaan paikallisena energia- ja vesitoimijana.
– Alvan asiakkaana on ollut helppoa ja mukavaa olla ja siksi myös yhteistyö tuntuu luontevalta. Vihreät arvot, kuten uusiutuvilla tuotettu energia ja kestävän liikkumisen edistäminen esimerkiksi sähköautoillen ja -pyöräillen ovat minulle tärkeitä henkilökohtaisestikin. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan tarkemmin Alvan toimintaan ja kertomaan siitä muillekin, kertoo Neziri.
Viime viikonloppuna jälleen upeita aikoja juossut ja muun muassa pika-aitojen sisähallikisojen SM-kullan voittanut Neziri lähetti myös videoterveiset Berliinistä koskien yhteistyökumppanuutta: https://youtu.be/HsV5KNjl2d0