Vesihuollon omaisuutta hoidettava aktiivisesti ja systemaattisesti

Arviot maamme vesilaitosten saneerausvelan määrästä vaihtelevat 600 miljoonasta 1,2 miljardiin euroon. Eksaktin luvun etsintää olennaisempaa on kuitenkin vesilaitosten omaisuudenhallinnan tukeminen. Viisas omaisuudenhallinta perustuu systemaattisesti kerättävään tietoon sekä toimiviksi testattuihin menetelmiin ja työkaluihin.

Omaisuudenhallinta ei tarkoita vain toimia, joiden avulla saa kootuksi seuraavan vuoden investointiohjelman ja listatuksi kunnossapitokohteet. Kyseessä on kokonaisvaltainen menetelmä, jolla omaisuuden palvelukyky, kustannukset ja riskit pidetään tasapainossa.

Riskien hallinnan tulee perustua kehittyneisiin menetelmiin

Keskimäärin Suomessa ei tunneta riittävästi verkosto-omaisuuden tilaa. Rakennettujen putkimetrien määrät yleensä löytyvät, mutta vaikeampi on saada luotettavaa tietoa verkkojen materiaaleista, asennusajoista ja -menetelmistä sekä siitä, liittyykö tiettyyn materiaaliin tai työtapaan paikallisesti kohonnutta vikaantuvuutta.

Tietojen puute koskee monesti myös laiteasemia ja tuotantolaitoksia, mutta niissä ongelma on pienempi: maan päällä rakenteet on vaivattomampi kuntotarkastaa kuin maanalaisessa putkiverkostossa. Verkoston esille kaivaminen on kallista, mutta sitä tekemättä putkistoa voi lähinnä vain kuvata – mikäli kamera vielä putkessa pystyy liikkumaan.

Riskien hallinnan ja omaisuuden järkevän hoidon tulee perustua kehittyneempiin menetelmiin kuin pelkkään vikojen korjaukseen vuotokohtia paikkaamalla – taikka saneerauskohteiden valintaan rakennusvuoden perusteella.

Rakennusvuosi ei kerro riittävästi kunnosta

Saneerauskohteiden valintaan johtavia analyysejä on tehtävä moniulotteisesti. Joidenkin materiaalien kestävyyden tiedetään vaihdelleen eri vuosikymmenillä. Pelkkä ikätieto ei riitä senkään takia, että olosuhteet putken ulko- ja sisäpuolella vaikuttavat merkittävästi elinkaareen.

Myös alueellista vaihtelua pitoajoissa löytyy. Esimerkiksi Jyväskylän ”vuoristokaupungissa” maaston korkeusvaihtelut kuormittavat verkostoa paineen korotus- ja alennustarvetta kasvattamalla. Ihannetilanteessa perusdata on tallennettu jo rakentamisvaiheessa. Tämän jälkeen tietoa kertyy esimerkiksi määrämuotoisilta huoltokierroksilta.

Tulevaisuudessa dataa saadaan laajenevassa määrin sensoroinnin ja monitoroinnin kautta. Tällä automaattisesti saatavalla datalla voi mallintaa verkon toimintaa ja parhaimmillaan havaita vikoja jo siinä vaiheessa, kun ne eivät vielä näy asiakkaalle toimituskatkona tai laatuongelmana. Yksinkertaisimmillaan anturina toimii esimerkiksi kiinteästi asennettu vuotoääniloggeri, joka havaitsee verkoston epätavalliset, vuodosta kertovat kohinat.

Ammattimainen omaisuudenhallinta estää riskien realisoitumisen

Jotta saneeraukseen käytettävillä euroilla saataisiin pienennetyksi riskejä mahdollisimman tehokkaasti, voidaan ikäpohjaisista korvausinvestoinneista käytännössä luopua. Omaisuudenhallinnassa keskitytään monikriteeriseen päätöksentekoon, jossa riskitarkastelu ottaa huomioon myös mahdollisten rikkoontumisten vaikutukset ja todennäköisyyteen vaikuttavat seikat.

Vesiomaisuuden arvon kehityksestä kannattaa kiinnostua myös siksi, että rapistuminen saattaa altistaa terveyshaitoille tuhansia vesilaitosten asiakkaita. Omistajalle riskin realisoituminen aiheuttaa aina mittavia taloudellisia menetyksiä ja mainetappioita.

Teksti pohjautuu Janne Pirttimäen Vesihuoltopäivillä toukokuussa 2017 pitämään esitykseen “Vesihuollon omaisuudenhallinta – mitä se on ja kenen tehtävä se on?”