Puhtaiden ja hyvinvoivien vesistöjen puolesta
Keski-Suomen Vesi ja Ympäristö ry on yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon yhteistyö- ja asiantuntijajärjestö, jonka tehtävä on edistää toiminta-alueensa vesien suojelua ja hoitoa.
Lue lisääKeski-Suomen Vesi ja Ympäristö ry on yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon yhteistyö- ja asiantuntijajärjestö, jonka tehtävä on edistää toiminta-alueensa vesien suojelua ja hoitoa.
Lue lisääAlva-yhtiöt Oy käynnistää kaukolämpöverkoston saneerauksen Cygnaeuksenkadulla Jyväskylässä. Työt alkavat maaliskuun lopussa viikon 13 alkupuolella.
Lue lisääEtäluettavien vesimittareiden massa-asennuksissa ollaan etenemässä Kuokkalaan ja Ristonmaalle. Ensimmäiset ajanvarausviestit tavoittavat asiakkaamme maanantaina 17.3. ja vesimittareiden vaihdot aloitetaan näillä alueilla 7.4.
Lue lisääInvestoimme tänä vuonna lähes 30 miljoonaa euroa vesihuollon, sähkö- ja kaukolämpöverkkojen kehittämiseen ja ylläpitoon Jyväskylässä ja Viitasaarella. Merkittäviin hankkeisiin sisältyvät muun muassa Taulumäen vesitornin rakentaminen, Janakan ylävesisäiliön saneeraus sekä uutta teknologiaa hyödyntävät etäluettavat sähkömittarit ja vesimittarit. Lisäksi kaukolämmön polttamattomaan energiantuotantoon tähtäävät erillisinvestoinnit etenevät suunnitellusti aikataulussa ja vahvistavat Alvan sitoutumista polttamattomaan energiantuotantoon.
Lue lisääSekaviemäröidyille kiinteistöille on otettu käyttöön erillinen kiinteä, kuukausiperusteinen maksu. Vuoden alussa voimaan tullut maksu on otettu käyttöön Jyväskylässä ja Viitasaarella niille kiinteistöille, jotka ohjaavat hulevetensä viemäriverkostoon. Maksulla Alva haluaa ohjata kiinteistöjä erottelemaan hule- ja jätevedet asianmukaisesti.
Lue lisääAlva-yhtiöt Oy aloittaa vesihuoltosaneerauksen Jyväskylässä Kyyhkysenmäen alueella maaliskuussa viikolla 11.
Lue lisääEtäluettavien vesimittareiden massa-asennuksissa edetään seuraavaksi Kukkumäelle ja Mattilanpellolle. Ensimmäiset ajanvarausviestit tavoittavat asiakkaat viikolla 10 ja mittareiden (taloyhtiöissä päävesimittareiden) vaihdot käynnistyvät 24.3. alkaen.
Lue lisääAlva käynnistää Jyväskylässä Savelan alueella vesijohdon saneeraustyöt viikolla 10.
Lue lisääAlva Sähköverkko purkaa käytöstä poistettua ilmajohtoverkkoa Jyväskylässä Halssilan hiihtomaan alueella viikolla 8 sekä Huhtasuonkadulla viikolla 9.
Lue lisääAlva käynnistää vesijohtoverkoston saneerausurakan Jyväskylän Haapaniemessä viikolla 9.
Lue lisää