Luotettavaa vettä, lämpöä ja sähköä koteihin – Alva panostaa lähes 30 miljoonaa palveluiden varmistamiseen

Palveluiden toimitusvarmuuden ja kestävien energiaratkaisujen edistämiseksi Alva investoi tänäkin vuonna lähes 30 miljoonaa euroa vesihuollon, sähkö- ja kaukolämpöverkkojen kehittämiseen ja ylläpitoon Jyväskylässä ja Viitasaarella. Merkittäviin hankkeisiin sisältyvät muun muassa Taulumäen vesitornin rakentaminen, Janakan ylävesisäiliön saneeraus sekä uutta teknologiaa hyödyntävät etäluettavat sähkömittarit ja vesimittarit. Lisäksi kaukolämmön polttamattomaan energiantuotantoon tähtäävät erillisinvestoinnit etenevät suunnitellusti aikataulussa ja vahvistavat Alvan sitoutumista polttamattomaan energiantuotantoon.

Lue lisää

Yleistä

Artikkelit

Ajankohtaista

Puhtaiden ja hyvinvoivien vesistöjen puolesta

Keski-Suomen Vesi ja Ympäristö ry on yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon yhteistyö- ja asiantuntijajärjestö, jonka tehtävä on edistää toiminta-alueensa vesien suojelua ja hoitoa.

Lue lisää

Ajankohtaista, Muut

Sekaviemäröintimaksulla ohjataan hulevesiä pois viemäriverkostosta

Sekaviemäröidyille kiinteistöille on otettu käyttöön erillinen kiinteä, kuukausiperusteinen maksu. Vuoden alussa voimaan tullut maksu on otettu käyttöön Jyväskylässä ja Viitasaarella niille kiinteistöille, jotka ohjaavat hulevetensä viemäriverkostoon. Maksulla Alva haluaa ohjata kiinteistöjä erottelemaan hule- ja jätevedet asianmukaisesti.

Lue lisää

Ajankohtaista, Kotitalouksille, Taloyhtiöille

Veden etäluenta: Kuokkala–Ristonmaa, massa-asennukset käynnistymässä

Etäluettavien vesimittareiden massa-asennuksissa ollaan etenemässä Kuokkalaan ja Ristonmaalle. Ensimmäiset ajanvarausviestit tavoittavat asiakkaamme maanantaina 17.3. ja vesimittareiden vaihdot aloitetaan näillä alueilla 7.4.

Lue lisää

Muut

Alva uusii kaukolämpöverkkoa Cygnaeuksenkadulla

Alva-yhtiöt Oy käynnistää kaukolämpöverkoston saneerauksen Cygnaeuksenkadulla Jyväskylässä. Työt alkavat maaliskuun lopussa viikon 13 alkupuolella.

Lue lisää

Muut

Alvan vesihuoltosaneeraus alkaa Kyyhkysenmäessä

Alva-yhtiöt Oy aloittaa vesihuoltosaneerauksen Jyväskylässä Kyyhkysenmäen alueella maaliskuussa viikolla 11.

Lue lisää

Yleistä

Artikkelit

As Oy Sammonkatu Jyväskylässä. Taloyhtiössä on kaukolämpö.

Taloyhtiön kiinteistökohtaiset ratkaisut eivät aina onnistu

Kiinteistökohtainen lämmitysratkaisu, joka sopii yhdelle taloyhtiölle, voi olla täysin epäsopiva toiselle. As Oy Jyväskylän Sammonkatu 3:ssa kiinteistökohtaisten ratkaisujen riskit realisoituivat.

» Lue lisää

Future Workplaces -tunnustus jälleen Alvalle

Alva-yhtiöt Oy on toisena vuonna peräkkäin saavuttanut Future Workplaces -sertifikaatin, joka perustuu Siqni-henkilöstökyselyn tuloksiin. Tunnustus osoittaa, että työntekijöidemme hyvinvointiin ja työyhteisön kehittämiseen panostaminen on tuottanut merkittäviä tuloksia.

» Lue lisää

Vesivahti-palvelu edistää viisasta vedenkäyttöä ja ehkäisee vuotovahinkoja

LähiTapiola Keski-Suomi ja Alva-yhtiöt Oy lanseeraavat yhdessä älykkään Vesivahti-palvelun, jonka avulla yhtiöiden asiakkaat voivat seurata omaa vedenkulutustaan sekä ehkäistä mahdollisia vesivahinkoja. Palvelu toimii etäluettavien vesimittareiden avulla ja se on saatavana maksutta LähiTapiola Keski-Suomen kotivakuutusasiakkaille niihin pari- ja omakotitalouksiin, joissa on palveluun soveltuva Alvan etäluettava vesimittari.

» Lue lisää